Heikki Alaselle Solvesin osaamista suosittelivat jopa kilpailevat yritykset
Toteutimme varkautelaisen Heikki Alasen vuonna 1974 valmistuneeseen omakotitaloon energiaremontin loppuvuodesta 2025. Käytännössä teimme Alasilla lämmityspuolen putkiremontin, sillä uuden ilmavesilämpöpumpun ohella uusimme patterit putkistoineen.
Tuki öljylämmityksestä luopumiseen toimi sysäyksenä
Alaselle sysäyksenä energiaremonttiin toimi valtion tuki (4000 €), jota kotitaloudet voivat yhä hakea ja saada halutessaan siirtyä öljylämmityksestä kestävämpään energiaratkaisuun: – Määrärahaa oli korvamerkittynä tietty määrä, joten päätin itsekin hakea. Laskeskelin tuen kattavan noin ¼ remontin kokonaiskustannuksista, joten se on ihan merkittävä summa, Alanen kertoo.
Alasilla öljylämmityksestä luopumista oli mietitty jo jonkin aikaa, ja asian tiimoilta tavoittelivat myös alalla toimivat yrittäjät.
– Yrittäjiä kävi meillä ovella, ja puhelimitsekin tuli yhteydenottoja, mutta kun olivat kaikki ulkopaikkakuntalaisia. Pahoitellen joudui kertomaan arvostavani paikallista yrittäjyyttä, ja ehkä jopa hieman yllätyksekseni nämä ei-paikkakuntalaiset sitten suosittelivat minulle nuoria varkautelaisia yrittäjiä, eli Solvesia.
Solves toteutti remontin ripeästi kahdessa vaiheessa
Tuen hakemista silloiselta ELY-keskukselta (nykyinen KEHA-keskus) ei Alasen mukaan ollut tehty aivan yksinkertaiseksi, sillä itse hakemusta seurasi vielä lisäselvityspyyntökin. Jo tässä Solvesin asiantuntijuudesta oli iso apu: – Sain heiltä kaiken tarvittavan materiaalin, joka valtiolle tuli toimittaa hakemuksen liitteeksi. Ja myönteinen päätöshän sieltä lopulta tuli.
Myönteisen tukipäätöksen saavuttua työt päästiin aloittamaan, ja urakointi oli Alasen mukaan kokonaisuudessaan ripeää. Kahdessa vaiheessa toteutettu remontti alkoi syyskuussa vanhan kattilan vaihdolla ja jatkui lokakuussa uusien putkistojen asennuksella.
Kokonaisuutta kevensi se, että pihaan kaivettu vanha öljysäiliö sai sortumavaaran vuoksi jäädä paikalleen soralla täytettynä. Myös vanhat betoniin valetut putket saivat jäädä sijoilleen, sillä uudet vedettiin modernisti pintavetona.
Remontin ollessa nyt jo takanapäin kertoo Alanen olevansa Solvesin toimintaan hyvin tyytyväinen, vaikka uusi järjestelmä alussa tarvitsikin jonkin verran säätämistä.
– Pientä haastetta oli esimerkiksi ilmauksiin liittyen, mutta joka kerta Solvesilta ottauduttiin ja tultiin nopeasti hoitamaan. Nyt kun säädöt on saatu kohdalleen, on järjestelmä toiminut äärimmäisen hyvin – erittäin kiitettävää työtä ja palvelua olen saanut! Alanen toteaa.
Solvesia on helppo suositella
Solvesin aidosti paikallista ja ripeää asiantuntijuutta Alanen suosittelee vilpittömin mielin myös muille energiaremonttia suunnitteleville. Myös se lämmittää, ettei enää tarvitse tilata lämmitysöljyä sitä reilua paria tuhatta litraa:
– Saihan siihen öljyauton tuloon joka kerta tuhansilla euroilla varautua, kun kertamaksulla maksettiin. Vaikka sähkön osalta on nyt alkuvuosi ollutkin kalliimpaa, en itse aio pienistä hyppelyistä säikähtää!
Solves – näin helppoa on energiaremontin tekeminen
Paikallisen yrittäjän ottautumisella energiaremontti onnistuu taatusti.
Ota yhteyttä!
Artikkelien yhteydenottolomake
"*" näyttää pakolliset kentät
Lataa ilmainen opas ilmalämpöpumpun valintaan ja tiedät mitä huomioida pumppua hankkiessasi!
Liity Solvesin uutiskirjeen tilaajaksi ja saat oppaan sähköpostiisi
Pyydä tarjous!
Kiinnostuitko palveluistamme?
Jätä meille tarjous- tai yhteydenottopyyntö ja kerro kuinka voimme olla avuksi. Solves hoitaa!





